SvenskaEnglish
Tuotteet

Puu

Puu on ikiaikainen, näyttävä ja uusiutuvana luonnonvarana myös ekologinen rakennusmateriaali. Puu on lujaa, kevyttä ja suhteessa painoonsa lujempaa kuin mikään muu rakennusmateriaali. Oikein käytettynä ja tuotettuna puu on ylivoimainen raaka-aine kaikkeen rakentamiseen, niin maalla kuin merellä.

Valmistamme puusta ja levymateriaaleista näyttäviä sisustuselementtejä, kiintokalusteita, irtokalusteita, erikoiskalusteita, verhoiluja, parketteja, terassilankkuja, laivankansia, ovia, kaiteita, aitoja ja periaatteessa ihan mitä tahansa mitä puusta vaan on mahdollista tehdä.

Ammattitaitoiset puuseppämme käyttävät ainoastaan ensiluokkaista ja vihreät arvot täyttävää puuta. Puulajivalintoihin vaikuttavat käyttökohde sekä asiakkaan vaatimukset. Suosimme kotimaisuutta, mutta teemme lopputuotteita myös erikoislajeista. Esimerkiksi risteilijöiden teak-kansia valmistamme yli 20.000 neliön kokemuksella.

Kestävän kehityksen periaatteet täyttävää jalopuuta on hyvin vaikea löytää, minkä vuoksi olemme etsineet sille korvaavaa tuotetta maailmanlaajuisesti jo pidemmän aikaa. Perusteellisen tutkimisen jälkeen päädyimme yhteistyösopimukseen puuteknologiaa kehittävän suomalaisen yhtiön kanssa. Yhteistyökumppanin useiden vuosien aikana kehittämä täysin uudenlainen puu täyttää kaikki vaativimmatkin kriteerit, soveltuu sisä- ja ulkotiloihin, on edustavan näköinen ja ominaisuuksiltaan tutkitusti jopa jalopuita parempi vaihtoehto.

Paattimaakareilla on yksinoikeus arvopuun myyntiin ja tuotantoon Suomessa. Tuotteet ovat täyttä laatupuuta eikä niihin ole lisätty mitään kemikaaleja, myrkkyjä tai mitään muutakaan puuhun kuulumatonta. Tuotteiden kestävyys ja stabiliteetti ovat ennennäkemättömät. Puurakentamisen uusi aika on koittanut:

www.waurum.com
Waurum

 

Corian

Corianissa yhdistyy luonnonmineraalin lujuus, akryylin erinomaiset ominaisuudet sekä lähes rajattomat muotoilumahdollisuudet. Sopivan värin tai kuvion voit valita valtavasta valikoimasta. Materiaali on kestävää, hylkii likaa ja kosteutta eikä se haalistu tai värjäänny. Corian on myrkytön, helppohoitoinen, hygieeninen ja edustava valinta.

Corianin yleisimpiä käyttökohteita ovat laivat, ravintolat, hotellit, sairaalat ja muut julkiset hyvää kulutuskestoa sekä korkeaa hygieniatasoa vaativat kohteet. Kotitalouksissa corian on suosittu materiaali mm. pöytä- ja keittiötasoissa sekä pesualtaissa ja kylpyammeissa.

 

Palamattomat seinäpinnotteet

Kun tarvitaan näyttäviä seinäverhoiluja tiloihin, joissa ei voida käyttää palavia materiaaleja, ratkaisumme on alumiinikennolevy. Levyt voidaan pinnoittaa laminaatilla, viilulla tai maalilla. Keveytensä ansiosta alumiinikennolevy sopii erinomaisesti myös kohteisiin joissa paino aiheuttaa rajoituksia.

 

Muut raaka-aineet

Edellä mainittujen lisäksi tuotamme myös erilaisia alumiini-, lasi- kivi- ja terästuotteita sekä pehmustettuja kalusteita. Mikäli jokin materiaali jäi mainitsematta, niin todennäköisesti omasta tai laajan ja maailmanlaajuisen yhteistyöverkoston toimesta sekin järjestyy. Ota yhteyttä niin kerromme toiminnastamme lisää.

Yritys Tuotteet Tuotanto Yhteystiedot